torstai 6. tammikuuta 2011

NEW YEAR´S RESOLUTION AND X-MAS GIFTS

Uusivuosi sujui mukavissa merkeissä. Alkoholi ja puheensorina virtasivat tuttuun tapaan ja tuttuja olivat niin ihmiset kuin pubitkin. ( Kauan eläköön Whisky Bar!) Yllättävää oli että tanssin hienoisessa humalassa venäläisten kanssa ringissä, jonka keskellä oli haitaria soittava joulupukki, mutta kokemus sekin. Ilta jatkui railakkain askelin Marilyniin. One word : Po-po-po Pokerface Po-po-pokerface..

Ajattelin nyt vähän esitellä saamiani joululahjoja. Ja koska blogini koskee pääasiassa muotia,kosmetiikkaa,laihdutusta ja muita feminiinisiä elämän suloisia pikku osasia, aion raportoida vain niihin liittyvistä lahjoista. Olisi aika junttia kertoa ja laittaa kuvia kaikista saamistani lahjoista alusvaatteista lautapeleihin.


Tädiltä saatu Guessin lompakko <3 Ihaninta tässä on niitit ja puinen Guessin logo :)


Sebastianin hiustuotteita

                                                    Kookosvartalorasva <3 Hyväksi todettu!


Avokado&kaura-kasvonaamio ja mansikka&suklaa-kasvonaamio. Ensimmäistä olen testannut, ja iho tuntui ihanan pehmeältä jälkeenpäin. Naamio kuivui myös supernopeasti!


Tässä naamio käytännössä. Suosittelen lämpimästi! :) ( Huom! Naamion käyttö ei tietääkseni aiheuta kuvan testaajan kasvoilla näkyvää hoopoa virnettä)


Tuotteet kiharien hiusten kurittamiseksi ja suorien hiusten saamiseksi :)



Isadoran kynsilakka, luomiväri ja duo-huulikiilto :) Testattu ihaniksi, varsinkin huulikiilto..


Ihania hiusjuttuja bestikseltäni <3 Oikealla oleva lakka tuoksuu taivaalliselle, tuntuu kuin olisi tullut suoraan kampaamosta :)


Riittoisa pullo, riittää shampoota koko vuodeksi ;)


Oli pakko esitellä nämä, koska olen aivan rakastunut näihin kihlattuni antamiin uusiin SkullCandyn korvanappeihin! Kiitos kulta<3

Haaveilemani Zumba-dvd. <3 Suosittelen! Hauskaa ja suhteellisen helppoa liikuntaa, toi hymyn huulille :) ( teistä en tiedä mutta lattialla hikoilu pilateksen parissa tai tunnin lenkki räntäsateessa ei minua ainakaan hymyilytä, joten zumba on todellinen löytö <3)


Sain Osmolta myös kulmakoruja. Valitettavasti korut eivät näy joten tässä myös Crazyfactoryn sivuilta otetut kuvat koruista. ( Vasemmalla korujen säilytyspussukka :D ) Kuvasta puuttuvat 3 korua ( pallot, joissa on pinkki, sininen ja kirkas kivi ) , jotka osoittautuvat käyttökelvottomiksi koska ne näyttävät "väärään suuntaan" niin, että käänsi ne miten vain eivät kivet näy. :( Jatkossa ostan vain palloja, joissa kivet ovat jokaisella neljällä sivulla sekä vielä päässä, jotta varmasti näkyy! :D

Tässä kuitenkin tarkemmat kuvat uusista koruista :)







Runsaan lumentulon ( jippii....) kunniaksi  tein tälläiset talviaiheiset kynnet. Mitä pidätte? :)

Ajattelin aloittaa uuden tavan tehdä erilaisia meikki-lookkeja sekä kynsiä, joita te ehdottaisitte. Esimerkiksi yksinkertaistettu versio jonkin musiikkivideon meikkityylistä tai vaikka vain sen inspiroimana :) Endotuksia vaan rohkeasti tulemaan! :)
P.s. Yllätys yllätys, uudenvuodenlupaukseni on saada itseni rantakuntoon kesäksi 2011 :) Aion raportoida edistymisestä ja olisi mukava kuulla omista kokemuksistanne, jos itsekkin tavoittelette lättämahaa täksi kesäksi. Loppuun pientä thinspoa kannustukseksi ;)

Ciao<3


P.p.s. Muistakaa kommentoida ;)

3 kommenttia:

  1. odotan innolla uutisia laihdutuksesi edistymisestä kun itselläkin sama projekti käynnissä! lisää päivityksiä ja useammin :)!!

    VastaaPoista
  2. kommentti huomioitu ;) yritän päivittää blogiani tiuhemmin :)

    VastaaPoista
  3. ja onnea laihdutukseesi!

    VastaaPoista