torstai 20. tammikuuta 2011

NEW & EXCITING

Työhaastattelu oli ja meni ja työnhaku jatkuu. Toivottavasti vielä nappaa. Lukion penkiltä on yllättävän vaikeaa päästä töihin, ilman mitään varsinaista koulutusta. Tenttikin oli eilen ja meni mielestäni odotettua paremmin.
Olen lukijan pyynnöstä nyt päättänyt päivittää blogiani useammin. :) Mielessäni on muitakin "suuria" suunnitelmia. Olen päättänyt lisätä blogiini lisää ulottuvuuksia, jo kun aloitin blogia vuonna 2008 halusin tehdä meikkipostauksia, mutten ole niin sanotusti kehdannut ( tai viitsinyt).. Nyt kun olen rohjennut näyttää kirjaimellisesti kynteni, voisin tehdä samantapaisia juttuja liittyen meikkaukseen. Taisin tästä jo mainitakin postauksessa NEW YEAR´S RESOLUTION AND X-MAS GIFTS :) . Ajattelin tehdä täksi viikoksi postauksen talvisesta iltameikistä ja tummanpuhuvista kynsistä. Jatkossa voisin tehdä meikkilookkeja myös teidän ehdotuksistanne. :)) Olen myös harkinnut jo monta kuukautta tiettyä ulkonäönmuutosta, liittyen hiuksiini. Tein puoli vuotta sitten jo ison muutoksen, siirryin pimeälle puolelle vaihtaen hiusväriä vaaleasta tummaan. Nyt olisi mielessä jotain vieläkin räväkämpää, koska Osmo antoi yhtenä joululahjana vapauden mennä kampaajalle herran piikkiin. Teen siis työtä käskettyä ja kunhan vain saan päätettyä mitä haivenilleni teen, tämä tyttö suuntaa kampaamo Salveelle Sonjan käsittelyyn :) ( loistava kampaamo Aninkaistenkadulla ).

Kuten tiedätte tavoitteena olisi rantakroppa kesänä 2011 ( tai viimeistään jouluna 2011) :D
Tämän vuoksi en aio ostaa yhtäkään vaatekappaletta ennen kesää ( ei siis koske kenkiä,koruja,lävistyksiä,kosmetiikkaa jne ... ;> ) Se ei silti tarkoita sitä ettei voisi haaveilla.. :) Tässä viimeisimpiä kuolauksen kohteita:



Mekko 26 e Cybershopista <3 En kehtaisi tälläistä mekkoa kyllä pitääkään ellei olisi tuollaisia sääriä.. :D


Kirsikkapaita 22 e Cybershopista <3 Omistan lähes samanlaisen paidan jossa on kirsikan sijaan sydämen muotoinen brittilippu :)
Sitten vielä "sallittuja" kuolauksen kohteita ;)




Andiamon Amber-nilkkurit, 59,90 e. Ihanuus <3

Futuristinen metallinen kaulakoru Topshopista <3 Tuplaihanuus<3



Ajattelin jatkossa jakaa kanssanne mielenkiintoisia videoita ja biisejä :) Tässä Robynin mahtawa biisi Handle me.
 
Ciao ;)

P.S Muistakaa kommentoida <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti