keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

MOVE YOUR ASS GIRL!






Helppo sanoa, vaikeampi toteuttaa. Vaikea on kylläkin väärä sana, tiedän tasan mitä tehdä, en vain VIITSI.

Palaan siis aiheeseen laihdutus. Noin puolitoista vuotta sitten päätin jahkailun sijaan tehdä asialle jotain. Päätin hankkia kaipaamani unelmavartalon. Pääsin lähelle tavoitettani ja oli ihanaa kun ihmiset huomasivat sisäisen ja ulkoisen muutoksen. Vaikka syömistottumukseni olivat epänormaalin ja normaalin rajamailla, tuotti liikunta ja uusi ruokavalio muutoksen. Muutoksen joka ei pysynyt.

Tapasin maailman ihanimman nuoren miehen joka on nyt kihlattuni. Kaikki sanovat että seurustelu lihottaa, mutta itse en siihen uskonut. Ennenkuin nyt. Olemme olleet yhdessä vuoden ja jäljet huolettomasta syömisestä näkyvät. Syön nyt terveellisesti arkena, ruisleipää, vihanneksia, vähärasvaista lihaa, kevytjugurttia jne. Tästä eteenpäin aion karsia kaikki viikonloppusynnit minimiin. Mutta nyt ei ongelmani olekaan houkutukset, vaan liikunnan välttely.

On lähes käsittämätöntä miksi en viitsi liikkua. Aloittaessani "projektini" piti minun kokeilla eri vaihtoehtoja löytääkseni sopiva. En pitänyt juoksemisesta, kokeilin ja yritin tosissani mutta tulokset eivät olleet tyydyttäviä. Aerobick ei napannut, olin kokeillut sitä ohjatulla tunnilla mutta se ei vaan ollut sama juttu äitini vanhan Jane Fonda-videon tahdissa. Sitä paitsi löin päätäni jatkuvasti kattoparruun.

En tiennyt mikä neuvoksi, kunnes kysyin äidiltäni. Hän ehdotti Callaneticsiä. Se on pilateksen muoto, ja auttoi mm. äitiäni pudottamaan raskauskilonsa. Se toimi, ja nopeasti! Tulokset näkee jo treenatessa! Tottakai tein myös reippaita kävelylenkkejä, mutta oli ihanaa löytää itselleen juuri se oikea laji. Harrastin tuolloin myös viikottain ratsastusta.

Tiedän siis mitä tehdä, en vain saa tehdyksi! Ihan hävettää olla näin laiska. Motivaatiotakin on.

Olenkohan itselleni liian ankara? 1 1/2 vuotta sitten treenasin tunnin joka päivä, mutta silloin olin niin keskittynyt hankkeelleni että siitä oli tullut koko maailmani. Nyt ( onneksi ) mielessäni pyörii muutakin kuin kaloritaulukot ja vaaka. Jospa siis ottaisin tavoitteeksi vähintään 4 treeniä viikossa. Silloin olisi kokonaista 3 päivää ilman treeniä. Taidan kokeilla. Raportoin jatkoa, kunhan saan treenipyörän pyörimään :)

Kuvat ovat motivaatioksi, jos teilläkin on tavoitteena olla rantakunnossa kesällä 2011 ;) Mitä liikuntalajeja olette muuten itse kokeneet hyödyllisiksi? Entä muita kokemuksia aiheeseen liittyen? Kommentoikaa ;))

4 kommenttia:

  1. ihan tuttu juttu toi motivaation puute.. :D se on jotenkin ihan ylivoimasta saada itteään liikkeelle vaik tietää et sen urheilusuorituksen jälkeen on hyvä olla ja on tyytyväinen itteensä :D

    VastaaPoista
  2. hmm, niin paljon helpompi jäädä sohvannurkkaan kattomaan MTV:tä tai jotain Dr. Philiä :DDD

    VastaaPoista
  3. Tiedän tunteen!

    Olen itse seurustellut "reilut" kaksi vuotta, ja lihonnut siinä ajassa 10kg!

    Sain 4kk:n aikana pudotettua -7,5kg.
    Nyt olen lähes painoltani samoissa mitoissa, kun tapasin nykyisen kihlattuni.

    Jatkan kylläkin edelleen laihduttamista.
    Mutta...kasvaneet rintani saavat jäädä:D

    VastaaPoista
  4. Itselleni on tehonnut: enemmän liikuntaa, Vähemmän syömistä. Kerran kuussa n.herkuttelen.

    Olen jättänyt lähes kokonaan baarissa käynnit ja roskaruuan syönnin.

    VastaaPoista